lauantai 6. heinäkuuta 2013

Shining Hearts: Neris Filiam ja Amil Manaflare

Uudet cosplayasumme valmistuivat kuin valmistuivatkin, vaikka olinkin valmis menettämään toivoni Desuviikon alkaessa. Aloitimme cosplayasujen tekemisen aikaisemmin kuin koskaan ennen, mutta silti huomasin pukujen olevan keskeneräisiä Desuviikon alkaessa. Työt, kesähelteet ja tuttavan häät hidastivat ompelutyötä jonkin verran ja loppuaika tuhraantui motivaation puuttuessa muuhun puuhasteluun (kuten parvekkeen sisustamiseen ja konsolipelien pelaamiseen). 


Torstai-iltaan mennessä juuri ennen conin alkamista olimme saaneet hyvän draivin päälle, mutta ompelukoneen nikottelu hidasti etenemistä heittelemällä kapuloita rattaisiin. Torstaiyönä luovuin toivosta katkaistua tunnin sisään kaksi nahkaneulaa ompelukoneen puolakotelon jumittuessa, ja olin varma, ettei pukuni valmistuisi ikinä. Sierran puku oli siinä vaiheessa viimeistelyä vaille valmiina, joten kokonaisuuden valmistuminen riippui minun asustani. Perjantain aikana saimme onneksi kuitenkin muutamalla niksillä ompelukoneen toimimaan jälleen lähes moitteettomasti ja kulutin ensimmäisen conipäivän istumalla ompelukoneen ääressä. Kova työ kannatti ja puolenyön maissa viimeinenkin osa asustani oli valmiina. Sen jälkeen oli enää jäljellä peruukkien leikkaaminen ja letittäminen seuraavaksi aamuksi. :]

Sää oli suopea lähes koko conin ajan ja vesisadekin alkoi vasta sunnuntaina conin jo päättyessä. Sunnuntaina pidimme tuulisesta ja pilvisestä säästä huolimatta kuvaushetken Vesijärven rannalla. Lopputulos on nähtävissä alla. :]

Amil Manaflare ja Neris Filiam

Sylph-otus.

Amil Manaflare


Neris Filiam.